tiistai 12. maaliskuuta 2013

Unelmia ja toiveita

Sitä tulisi taas kohta piakkoin (muutaman viikon päästä) yksi vuosi lisää mittariin 
ja harmaita hapsuja sekä ryppysiäkin :D
Harmaat hapsut on korjattavissa hiusväreillä, rypyillekin löytyy ongelmien lievittäjä, 
mutta ikävuosia ei pysty kadottamaan vaikka kuinka yrittäisi. 
Joten lohtuna tuohon seikkaan ajattelin listata pitkäaikaisia unelmia
 jotka voisivatkin nyt olla toivelista lahjojen suhteen. 
Vinkkinä vaikkapa miehelleni, joka on huono keksimään lahjoja ja tiedän että käyt blogia lukemassa, 
joten tässä sinulle valmislahjalista, senkun valitset mieleisen :D
 Ei vaiskaan. 
On välillä hyvä ja mielestäni sallittua listata asioita joista haaveilee.
Itse listailen asioita ties mistä, sillä päänuppi ei kaikkea pysty muistamaan ja näin ollen listat auttavat. 
Nyt olisi siis lahjalista kollaasin vuoro...

Näistä synttärilahjoista Live&Home haaveilee:




 Iittalan kirkas vitriini.
 Haaveissa on kerätä kaikille perheenjäsenille omat eriväriset vitriinit
 joihin jokainen voi laittaa esimerkiksi koruja tms.

Iittalan Kartio-sarja kaipaa täytettä, 
juomalaseja lisää sekä pitkään haaveilun kohteena ollut kaadin olisi mahtava, i like! :)

Artekin valkoinen Kanto olisi täydellinen unelma meidän takan viereen, 
siinä kelpaisi kannella puita ja tyhjänäkin se olisi täydellinen sisustuselementti. <3

L-kokoinen valkoinen Eero Aarnion suunnittelema Puppymme kaipaa kavereita,
 joten small ja extra large saisivat meiltä rakastavan kodin.

Olen ikuinen koko vuoden ympäri paleleva ihminen ja kaipaankin suuresti lämmikettä.
 Nyt kun olen löytänyt suuren rakkauden sisustuksessa ja se on valkoinen, 
niin kaipaan tulevaan kotiimme valkoista myös päälleni. 
Ja mikä olisikaan parempi kuin lämmittävä fleece materiaalista oleva aamutakki 
sekä valkoiset villasukat !!! 
<3 <3 <3 
Myöskin harmaat olisivat kivat. ;) 
Olisi ihana juoda aamukahvit lämpimissä tunnelmissa 
sekä hipsiä uudessa kodissa sisustukseen kuuluvana ;DDD


Tälläisiä toiveita minulla, mitä tykkäätte?
*
Kuvat:
*

12 kommenttia:

  1. Kiva listaidea miehelle, pitäisköhän itsekin tehdä tälläinen kun on ajankohtaista :)

    Kivoja juttuja olet koonnut, itse voisin kanssa kotiuttaa kaikki. Etenkin nuo puppyt, lastenhuoneeseen ja kartiota itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoin pelkään etten mitään noista tule saamaan :DDD Mutta kokosin nyt kuitenkin ajatuksissa ja haaveissa pyöriä tuotteita :) (muistilista)

      Puppyt ovat jotakin niin kaunista, meillä tyttö tykkää suuresti touhuta sen kanssa, sitä syötetään, silitetään, sillä ratsastetaan jne :) Lapsille mahtava kapistus! :)

      Poista
  2. Villasukat on ihan parhautta, niitä ei voi koskaan olla liikaa ja huolisin moisia pitkin vuotta lisää ja lisää ja lisää... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko vuoden kuljen villasukat jalassa, ja se on parhautta <3
      Tuossa karsin ja siivoilin villiskokoelmaa ja heitin aikansa nähneitä pois ja tajusin siinä samassa että nuo valkoiset uupuvat ja ne mä haluan, piste! :) Itse on kyllä taida kutomistaitoa, mutta josko joku muu kutoisi ne :)

      Poista
  3. Awww <3 <3 <3 Varmasti moni toiveesi toteutuu :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HIH ;D Pahoin pelkään että ei toteudu :DDD
      mutta aina saa haaveilla ja uneksia kaikesta ;)

      Poista
  4. Ihania toiveita... itse olen nyt alkanut villasukkia kutomaan ja niitä tekeekin sitten oman maun mukaan mikä milloinkin miellyttää... =) Villasukkia löytyy tällä erää kyllä joka lähtöön, osa on kyllä mummoni kutomia. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpa osaisi tuon kutomistaidon, mutta ei... Peukalo keskellä kämmentä, oikeastaan inhoan kutomista, yläasteella oli pakko kutoa lapaset ja heh heh, kudoinhan minä, mutta ei ne läpi mennyt arvostelussa. Uudelleen tekemään ja sitten nakitin äidille tehtävän joka teki minun näköiset ja mukamas minun taidoilla tehdyt lapaset. Suurine vikoineen kun käskin, mutta läpi pääsin käsityökurssista, kiitos äiti, taas kerran!!! :)

      Nostan siis suuresti hattua taidollesi, ole ylpeä! :)

      Heh, saisiko sinulta tilata tilaustyönä valkoiset sukat? ;DDD

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Maailman parhautta!!! En voisi elää ilman villasukkia, sillä ympärivuoden niitä käytän.
      Suuri palkinto niiden keksijälle!!!

      Poista
  6. Aikalailla samanlaisia toiveita täälläkin, oih! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa!!! :)
      Toivottavasti saadaan molemmat joskus edes noista jotakin ;P

      Poista