Vietimme viime viikonloppuna ystäväni baby showereita.
Ilokseni saan ilmoittaa, että masussa kasvava vauva on minun ensimmäinen kummilapseni.
Ensimmäinen, sitäkin tärkeämpi ja rakkaampi jo nyt ! <3
Tämä on suuri kunnia, jonka aion kantaa vastuullisesti ja kunniallisesti.
Lähetimme tälläisen kutsuviestin vieraille noin 2 viikkoa ennen kutsuja.
"Tervetuloa 16.3 klo 16 N:n kotiin Baby Showereihin!
Tarjolla pikku herkkuja ja pientä ohjelmaa,
jota varten tarvitset mukaasi yhden helmen ja oman vauvakuvasi ;)
Ilmoitathan pääsystäsi tähän numeroon mahd.pian."
Järjestimme kutsut vauvan toisen kummitädin kanssa, kiitokset hänelle myös. :)
Halusimme päästää tulevan äidin mahdollisimman helpolla ja äidin tehtäväksi jäi vain kaupassa käynti.
Tuleva äiti, oman äitinsä kanssa heitti kauppareissun ostaen ennalta sovittuja aineita,
joista toisen kummitädin kanssa loihtisimme tulevat tarjottavat.
Lauantaina vein omat lapset hoitoon ja lähdin valmistelemaan kutsuja tulevan vauvan kotiin.
Kummitäti J:n kanssa kädet sauhuten teimme tarjottavat esille ennen vieraiden tuloa,
ja tällä välin tuleva äiti sai kaunistautua kaikessa rauhassa iltaa varten.
Välillä jouduimme kuitenkin huutelemaan wc:n puolelle, että
"mistä löytyy kulho, mistä löytyy tätä, missä pidät näitä jne jne"
Tiedä sitten oliko se niin rauhassa laittautumista, mutta kuitenkin :)
Lopputulos oli ainakin kaunis,
nainenhan on parhaimmillaan raskaana ollessaan.
Sieltä ilmestyi kaunis, pyöreä masuinen nuori nainen joka hehkui äiteyttä! <3
Meillä oli J:n kanssa vielä hommat hieman kesken kun ensimmäiset vieraat saapuivat paikalle.
Saimme kuin saimmekin tarjottavat esille siinä ajassa
kun odottelimme kaikkien vieraiden saapuvan paikalle.
Kun kaikki vieraat olivat saapuneet paikalle kävimme salaattipöydän antimien kimppuun.
Salaattipöytä oli rakennettu niin, että jokainen sai koota mieleisensä.
Näin ollen kun kaikki oli aseteltu näin, ei tarvinnut miettiä vieraiden allergioita.
Jokainen sai ottaa sitä mitä pystyi syömään tai mistä sitten tykkäsi.
Salaatin kanssa oli tarjolla virkistävä marjabooli.
Boolirakentui yksinkertaisesti, vadelma mehutiivistettä, kivennäisvettä (hapollista) sekä mansikoita.
Syömisen jälkeen ohjelmassa oli lahjojen avausta.
Tuleva äiti sai mm. lahjaksi jalkahoidon.
Vauvalle paketeista paljastui pehmoisia yllätyksiä, kuin myös hyödyllisiä hoitotarvikkeita.
Itse omin pikku kätösin väkersin vaippakakun.
Minä joka inhoan ja vihaan pientä näpertämistä,
taion tälläisen lopputuloksen pienten vastoinkäymisten jälkeen.
( olin saanut kakun melkein valmiiksi kun muutamasta vaipasta pompsahti kuminauhat rikki ja koko kakku levisi kuin jokisen eväät, ei muuta kuin uudestaan ja langalla. :D )
Lahjojen ihastelun jälkeen vuorossa oli vauvan syntymäpainon ja pituuden arviointia.
Jokainen vieras sai laittaa paperille arviot ja tämä jäi äidille talteen.
Vauvan syntymän jälkeen tarkastamme kuka on arvannut lähimmäksi. :)
Jokainen vieras sai kirjoittaa tuleville vanhemmille sekä pienokaiselle tervehdyksen tai muun vastaavan. Nämä äiti keräsi talteen ja laittaa vauvakirjan väliin muistoksi. :)
Naurulta ei vältytty.
Ohjelmassa oli vaipanvaihtokisa.
Meillä oli vauva hieman pehmoinen sellainen,
sillä tyttäreni ei suostunut lainaamaan omaa nukkeaan ja kasa vaippoja.
Vieraat yksi toisensa jälkeen menivät operaation pariin
ja jokainen nainen selvityin hommasta todella hyvin.
Vaipat olivat nuken päällä suhtkoht hyvin,
hieman olisi ehkäpä saattanut valskata tosi elämässä,
mutta näitä ei lähdetty arvioimaan.
Pääasia oli, että jokainen sai vaipan nuken päälle.
Hauskaa oli ja nukkekin säilyi hengissä, vaikkakin kovia koki :D
Näiden urheilusuoritusten jälkeen oli kahvittelun aika.
Tarjolla oli juotavana kahvia, teetä, limua tai mehua.
Tarjolla oli tulevan äidin ohjeiden mukaisesti loihdittu kakku.
Mallina toimi netistä löydetty kuva, jossa kakku näytti tältä:
Tästä kakusta sain todellakin harmaita hiuksia,
mutta lupauduin että kakku on pöydässä ja piste.
Lopputulokseen olen kuitenkin todella todella tyytyväinen ja se näytti tältä:
Kummitäti J oli leiponut cupcakeja, nam, ne olivat herkullisia :)
Kahvittelun jälkeen oli vuorossa taas ohjelmaa.
Arvailimme vieraiden mukana tuomia kuvia, kuka oli kukin
ja millaista muotia oli meidän nuoruudessamme.
Näin jälkeen päin täytyy sanoa että hyi yök, tyylikästä :D
Jokainen vieras oli tuonut mukanaan helmen.
Helmistä kokosimme äitikorun, joka jää äidille muistoksi ystäväpiirin antamasta tuesta.
Keneltäkään toiselta ei löydy samanlaista korua, se on todellinen uniikki ! <3
Suunnittelin kutsuille hääleikistä muokatun leikin.
Tein lappusia johon oli laitettu jokin tehtävä.
Jokainen vieras sai nostaa lautaselta itselleen lapun
ja tämän jälkeen luettiin vuorotellen mitä lapusta paljastui.
Minä _____ lupaan tuoda äidille suklaapatukan, sillä äidit tarvitsevat energiaa.
Minä ____ lupaan toimia lapsenvahtina.
Minä ____ lupaan järjestää äidille hemmotteluillan.
Minä _____ lupaan tuoda vauvalle vaippapaketin.
Minä ____ lupaan leipoa ristiäisiin jotakin pientä.
jne jne....
Näiden ohjelmien ja herkuttelujen jälkeen nautittiin ja jutusteltiin.
Vietettiin mahtava lauantai-ilta.
Itse jouduin valitettavasti poistumaan kutsuista ensimmäisenä,
sillä omat lapset olivat haettava hoidosta ja rauhoituttava iltapuuhiin.
Kutsut olivat jatkuneet lähtöni jälkeen mukavasti ja kiitoksia kutsujen suhteen oli tullut.
Tuleva äiti kertoi kutsujen jälkeen että oli saanut iloista piristävää puhtia odotukseensa.
<3 <3 <3 <3 <3 <3
Jotenka tämän kommentin myötä tiedän, että kutsut olivat onnistuneet!
MAHTAVAA!!! :)
Oletteko te järjestäneet baby showereita?
Olleet vieraina kutsuilla?
Juhlistaneet äidiksi tulemistanne tällä tavoin?
Mitä olette tykänneet
tai
mitä mieltä olitte näistä kutsuista?
Itse olisin toivonut itselleni tälläisiä myös,
mutta nyt voin sanoa,
että oli paljon mahtavampaa suunnitella omalle ystävälle tälläisiä.