maanantai 19. elokuuta 2013

Partylite Syksy / Joulu


Vuonna 2002 sytyin Partylite tuotteille oman äidin kautta
 ja kaverin innoittamana ryhdyin konsultiksi vuonna 2012, 
hieman ennen pojan syntymää.
Kotona / äitiyslomalla pikku lisätienestille on aina tarvetta. 
Ja kotona lasten kanssa ollessa tämä on aivan mahtava tapa päästä välillä
 aikuisten ihmisten ilmoille,
ja vieläpä maailman ihanimpien tuotteiden kanssa.

Olen toiminut itsenäisenä Partylite konsulttina nyt vuoden verran,
ja päivääkään en vaihtaisi.

Kaikki toimii ja pelaa Partyliten puolesta täydellisesti,
ja olen saanut itselleni aivan mahtavan vakioasiakas joukon ! :) 

Välillä harmittaa suuresti kun kutsu varauksia ei tule vaikka kuinka yrittää,
ja intoa riittäisi kuitenkin esittelyitä pitämään.

Mutta tämä on vain harrastus pohjalta toimivaa liiketoimintaa. 
Ainakin minulla.
En ota suuria paineita tai stressejä asiasta.
Sillä tämä ei kuitenkaan ole se, jolla leipä tähän perheeseen hankitaan. :D
Vain ja ainoastaan äidin pieni sisustusharrastus.

Meillä palaa kesät talvet kynttilät,
ja rakastan kynttilöitä yli kaiken.
Se valoja ja se tunnelma ! <3

Partyliteltä on ilmestynyt uusi
SYKSY / JOULU KUVASTO
ja pääset selailemaan sitä T Ä S T Ä !

Olen poiminut tähän postaukseen 
muutaman suosikkini uudesta kuvastosta:


Majesteettinen valo - hurricane


 

Just Desserts kynttiläpurkit
Tuoksuina: 
Vaahtokarkki & Piparminttu 
sekä 
Omenastruudeli




Minun kaltaisella "harakalle" eli siis kromin sävyisiä somisteita haalivalle voin vinkata, 
että tuota kynttilälamppua löytyy myös samantapaisena kromisena ;)

Tässä vain siis muutama, 
sillä voisin yhtä hyvin laittaa jokaisen tuotteen kuvan tähän,
 mutta helpoiten se käy kun itse kurkkaatte kuvastosta tuotevalikoiman :)

Uusia asiakkaita mahtuu A I N A joukkoon,
jos verkkokuvastosta löysit jotakin mieluisaa 
tai 
kaipaat lisätietoja tms.
OTA YHTEYTTÄ:
liveandhome@gmail.com


Nyt haluaisinkin kysyä teiltä ihanilta lukijoilta,
Onko Partylite sinulle tuttu?
Oletko kenties toiminut emäntänä / isäntänä, tai vieraillut kutsuilla?
Mitä tykkäsit uuden kuvaston tuotteista?
Tai mitä muita ajatuksia tämä sinussa herätti?


KYNTTILÄN KAUNISTA MAANANTAITA JOKAISELLE ! <3
JA IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA!

Tarkemmin Partyliteen voit käydä tutustumassa osoitteessa www.partylite.fi :)

* Kuvat: www.partylite.fi * 

5 kommenttia:

  1. on tuttu, vaikka en ole koskaan kutsuilla käymään päässyt.. aina välillä olen lahjaksi heidän tuotteeitaan saanut. totta puhut, kynttilät on vaan niin ihania! :) tunnelmallisia iltoja sinne siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että Partylite on kuitenkin tuttu :) Se on aina mahtava kuulla ;)
      Kaunis kiitos ! <3

      Poista
  2. Heippa :)
    PartyLite on jokseenkin tuttu. Kolmilla kutsuilla olen käynyt.. eli emäntänä en ole (vielä) ollut.
    Yhdestä esittelystä poistuin tyhjin käsin ;) muuten on aina löytynyt jotain kivaa.
    Isoin ostos on: http://anunkameralla.blogspot.fi/2012/02/partylite.html

    Kurkkasin uuden kuvaston... itseasiassa selasin sen pariinkin kertaan :D
    Oli paljon kaikkea ihanaa. Mutta tuote sivulta 26 -> Puutarhaportti metallisomisteen.. hyppäs silmille sieltä ;)
    (kromatut jutut kiinnostavat myös mua)

    olipas kiva postaus.. ai niin.. klikkasin itseni lukijaksi ;)

    Aurinkoa loppuviikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja Sydämellisesti tervetuloa lukijaksi :) Ihana piristys! :)

      Mukava kuulla että Partylite on tuttu, edes jokseenkin. :) Kävin heti kurkkaamassa tuon linkin taakse kätkeytyneen tuotteen ja ihanahan se oli :) Mahtavan ostoksen olet tehnyt ja ne tuikut ovat tuikkivia ;) ( joista postauksessasi mainitsit )

      Puutarhaportti on suosikkini myös, kromi kromi ;) Täytyy sanoa siis että hyvä maku sinulla myös. Mutta se jolta tuo korkeampi somiste näyttää kun siellä on sisällä glolite kynttilä joka hohtaa koko alaltaan, oi voi <3

      Aurinkoista loppuviikkoa myös sinulle! :)

      Poista
    2. Usko tai älä, mutta Apteekkarinsomisteessa olevaa Glolite -kynttilää on vieläkin jäljellä. Tykkään kovasti siitä, että tosiaan hohtaa kauttaaltaan.
      Ja juu.. tuikkivat hyvinkin.. ei tosiaan tullut nimi mieleen.. silloin :D

      Poista