maanantai 3. joulukuuta 2012

Varaslähtö

Otin tässä hieman varaslähdön tulevaan vuoteen 2013 ;)

Blogin vanha ulkoasuhan oli tumma, synkkä ja mielestäni kuvasti myös tätä nykyistä asuntoamme. Tummapienikurjaloukku. Päivittelin hieman blogin ulkonäköä utevan kodin näköiseksi etukäteen.... Onkohan se sallittua, on se :D Bloginihan tarkoitus on pääsääntöisesti kertoa tulevasta kodista ja sen hankinnoista ja siitä mitä sinne haaveilen / toteutan sekä höysteenä myös jotakin ihan muuta.

Kun talo kerta edistyy huiman huimaa vauhtia, niin aikani kuluksi päivitin myös blogini ajantasalle tulevaa varten :D Hih. Ajattelenko jotenkin hassusta, vaikuttaako se blogin ulkonäkö myös sen sisältöön, kyllähän se mielestäni vaikuttaa... Ja toivonkin, että vuodesta 2013 on tulossa valoisampi vaalea ja kauniimpi kokonaisuus kuin tästä 2012 vuodesta joka on ollut touhua ja stressiä täynnä pelkästään jo rakenteilla olevan talon takia... Suurin valoisa asia 2012 on ollut perheen kasvaminen, pienen poikani syntymä <3 <3 <3 ja toiveeni talon valmistumisen jälkeen on se, että pääsemme taas nauttimaan kunnon perhe-elämästä. Lapset ja me vanhemmat yhdessä, eikä mitään projekteja vaalimassa tätä yhteistä aikaa meiltä pois. Lapset ovat vain hetken pieniä ja toivon niille parhaan mahdollisen lapsuuden, enkä sitä, että he vanhempana muistelevat, aina oli jotakin muuta "tärkeämpää" kuin me, milloin työt, millon tämä ja tämä....  
<3 S ja J <3

*Kuva: www.vau.fi*


Suuri toiveeni / unelmani teitä lukijoita kohden on myös vuonna 2013 käymässä toteen, pääsen näyttämään livenä teille kaikille ihanaisille lukijoille, teille jotka olette jaksaneet seurailla vain nyt minun ostos postauksiani, niin sitä että mitä niistä ostoksista sitten syntyy :) Jippiii :) 
Miten maltan odottaa?!

Ps. Käväisin lauantaina ostamassa ihanaa tapettia ;) Siitä tulossa oma postaus....:)

<3

4 kommenttia:

  1. Oioi, mahtavaa kun hommat etenee vauhdilla :)
    Tapettipostia odotellen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, mutta minulla on haastetta kun olen ihminen, nyt kaikki heti eikä huomenna... Odottaminen on suurta tuskaa...

      Kuhan saan kamerani jotenkin pelittämään niin tulee ;)
      En ole mikään elektroniikan ihmelapsi meinaas ;DDD

      Poista
  2. Tosi hyvä tämä muutos vaaleampaan blogi-ulkoasuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Olen vielä niin uusi näissä jutuissa, sain hyvän vinkin tuossa kun blogia laitoin pystyyn ja nyt oli aikaa toteuttaa ja ottaa oppia :)
      Vielä ja varmaankin ikuisesti pähkäilen ja saan harmaita hiuksia kuvakoon muuttamisen kanssa, mutta mutta, kaikki aikanaan ja harjoitus tekee mestarin ;D

      Poista