maanantai 28. heinäkuuta 2014

Mennyttä ja tulevaa...


Heippa pitkästä aikaa kaikille!

Blogissa on ollut hieman hiljaista, kesälomasta huolimatta.
Siihen on ollut syynsä,
kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka,
mutta aika ei tunnu riittävän ja hieman motivaatiokin kadonnut.
Ajan syy lienee siinä että olen viettänyt kesälomaa
ja olen pyhittänyt sen vain ja ainostaan lapsille.
Heinäkuu on mennyt todella nopeasti ja harmittaa kun asioita
joita on suunnitellut on vielä tekemättä.
En stressaa, vaan nautin vielä viimeisestä lomaviikosta täysin siemauksin.



Elokuussa alkaa uudet tuulet ja uskon että myös todella kiireiset sellaiset.
Yksi unelmista joka on kovan työn takana alkaa toteutumaan,
minä joka en ikinä ole ollut kouluihmisiä
 menen töiden ohella opiskelemaan itselleni uuden ammatin.
Sen nuoruuden haaveammatin.

Unelmiin pitää uskoa ja niistä pitää pitää kiinni.




Tulevasta ajasta on tulossa kiireinen, mutta uskon että lopussa kiitos seisoo.
Uskon että tuleva arki (työt, koulu, lapset, koti jne...) voi tuntua välillä raskaalta,
mutta aina ei pidä mennä sieltä mistä aita on matalin.




Blogia en ole uusista tuulista huolimatta hylkäämässä 
ja se motivaatiokin sieltä tulee kyllä taas, 
jolloin sormet syyhyten ja sauhuten kirjoittelen :D




Päivittelen aina kun ehdin, mutta tuo instagram on niin kätevä ja nopea,
sinne päivittyy niin arkea kuin sisustustakin useasta,
klikkaa tästä itsesi seurailemaan minua siellä ;)


Haluan toivottaa kaikille mukavaa ja aurinkoista alkanutta viikkoa ! ♥



11 kommenttia:

  1. Tsemppiä syksyyn ja onnea opintielle, unelmiaan täytyy seurata (ehkä minäkin vielä joku päivä uskallan)! Kirjoittele silloin kun tuntuu, kyllä me täällä pysytään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3 Mukava tietää että ruudun toisella puolella odotellaan. Toivottavasti sinäkin uskallat jonakin päivänä, sillä sinä sen sanoit, unelmia täytyy seurata ja niistä pitää ottaa kiinni ;) <3 Kiitos tsempeistä ja onnea tarvitaan :D

      Poista
  2. Onnea opiskelupaikasta ja tsemppiä uusiin käänteisiin.
    Ja blogia kirjoittelet silloin kun siltä tuntuu - kyllä siitäkin voi lomailla - ja elämäkin on elettävä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Sinä kiteytit lauseeseen kaiken oleellisen, vau ja kiitos :) <3

      Poista
  3. Tsemppiä uuteen arkeen ja voimahalin lähetän! Samankuuloista arkea täällä tiedossa :)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tuhannet kiitokset halista! <3 Apua, mistä mä olen jäänyt paitsi???, tsempit myös sinne arkeen! :)

      Poista
  4. Onnea uusiin haasteisiin ja tsemppiä arkeen! :)

    VastaaPoista
  5. Unelmiaan pitää seurata! Ja älä sie bloggaamisesta ainakaan stressiä ota, välillä vaan elämä vie muualle, ja niin pitää viedäkin. Ainakin on sitten kiva taas välillä palata bloginkin pariin :) Ihanaa tulevaa syksyä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kaikista sanoista ! <3
      Ihanaa tulevaa syksyä Darallekin :) <3

      Poista
  6. Mahdatkohan enää huomata kommenttia, kirjoitan silti.. :) Kyllä se arki varmasti vaatii voimia ja yhteistä sumplimista, mutta jotkut elämänvaiheet ovat hektisempiä kuin toiset.. Ja silloin kannattaa antaa löysää itselleen sellaisissa asioissa, jotka eivät ole niin tärkeitä.. Minäkin tein kahta osa-aikaista työtä ja suoritin näyttötutkinnon yhtä aikaa, samalla viimeistelin yliopisto-opintojani. Sen jälkeen jätin gradun tekemisen kesken, koska halusin hengähtää ja nauttia siitä, että oli vain yksi työ, eikä opiskeluja. :) Niin meni melkein kaksi vuotta, kunnes päätin, että gradu on saatava valmiiksi, ennen toista lasta. Sitten olinkin aina 2-3 iltaa viikossa parin kuukauden ajan aina yliopiston atk-luokassa töiden jälkeen ja pakersin.. Tulin kotiin valmiiseen pöytään ja viettämään iltahetkeä kolmevuotiaamme kanssa.. Kova rutistus se oli, mutta olen onnellinen, että se tuli tehtyä! Silloin olin kaiken vapaa-ajan 100 % lapsen kanssa, enkä yrittänyt tehdä samalla jotain muuta "muka tärkeää", kuten siivota/sisustaa/suunnitella seuraavan päivän töitä.. Itselleen pitää olla armollinen, jotta kaikki jaksavat ja pystyvät elämään suhteellisen normaalia elämää kaikesta huolimatta.. Silloin en varmaan olisi jaksanut blogatakaan! :) Aloitin tämän vasta viime vuonna kesälomalla, kun ei enää ollut opintoja ja äitiysloma oli edessä.. Hyvää jatkoa sinulle ja voimia opiskeluun, sekä arjen sumplimiseen! Iltahalihetkistä tulee entistä rakkaampia! <3

    VastaaPoista