lauantai 8. joulukuuta 2012

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Ei ole ollut aikaa hirveästi kirjoitella,mutta nyt sattui sopiva väli ja näin kertoilen päivistä hieman viiveellä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Meidän perheen tyttöseen on hyökännyt flunssa aalto, kuume ja vuotava nenä ovat piinanneet tyttöä. On ollut kurjaa olla vain sisällä ja olen koittanut kauheesti keksiä tytölle kaikkea tekemistä,
 koska kuumeesta huolimatta virtaa tuntuu riittävän. 
Niinpä Itsenäisyyspäivänä askartelimme kynttilän 95-vuotta täyttävän Suomen kunniaksi 
ja tässä loppu tulos:



Kun oikein innoistuimme, niin askartelimme joulukoristeita ikkunoihin.
Perus lumihiutaleita / tähtiä paperista, jotka olivat minun suosikkejani pienempänä.
 Näitä olisin voinut leikellä joka ikinen päivä ja laittaa esille ;) 
Meidän neidin kanssa tuo saksien käyttö on hieman haasteellista, 
mutta yhteistoimin saimme ikkunaan mm. tälläiset lopputulokset:




 
Itsenäisyys päivämme meni siis kuumeen vallassa, 
mutta tuli sitä puku loistoakin telkkarin välityksellä ihailtua! :)


Perjantai kului myös sairastellessa, ja yritin taasen keksiä tytölle tekemistä. 
Pieni mies kuin nukkuu suurimmat osat päivästä, 
niin hänelle ei hirveästi vielä tarvitse ohjelmaa keksiä. 
Tytöllä leikit tuntuivat tökkivän ja pahasti, oltiinhan niitä jo taas leikitty. 
Nyt jotain erikoista tyttö sanoi...  
Tyttö sai luvan ottaa joulukuusen ja koristella tämän, ihka oman sellaisen. 



Olisin halunnut meille valkoisen muovikuusen jouluksi, 
mutta mieheni kun on metsien mies niin se ei tule kuuloonkaan. 
Näin hankin lapsille kuusen, jonka alkuperäis tarkoitus oli toimia joulukalenterina.  
Aina joka aamu kuusen alle olisi ilmestynyt pieni paketti, 
joka olisi sisältänyt vähän mitä sattuu, 
milloin kaksi euroa, milloin karkkia, jne.. 
ja jouluaattona pikku kuusi olisi hävinnyt ja 
kaikki joululahjat olisivat olleet ison kuusen alla 
a se olisi ollut ns. luukku 24... 
 mutta mutta, tämä jäi toteuttamatta. :/ 


Annoin koristelu tarvikkeet ja vapaat kädet ja tyttö tuhnasi kuusen kanssa muutaman tunnin. 






Täytyy sanoa, että kaksi vuotiaan koristeluksi kuusi on täydellinen!



Tänään ollaan kuumeen puolesta voiton puolella, jippii... :) 
Levon kannalla kuitenkin vielä mennään, mutta ihanaista lauantaita kaikille! <3

4 kommenttia:

  1. voi miten ihana kuusi siitä kuoriutui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apuva! En ole huomannut kommenttiasi... Pahoitteluni!
      Mutta Tyttö Kiittää :)

      Poista
  2. Onpas kauniita koristeita! Onnea talon rakentamissen jos se on vielä kesken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Kesken on vielä, keväällä päästään muuttamaan! :)
      En millään malta odottaa ;)

      Poista