maanantai 12. marraskuuta 2012

A Blog With Substance


Sain Elämäni miehet blogin Tiialta tunnustuksen nimeltään ''A Blog With Substance''  ja se kuuluu näin:

1. Kiitä lähettänyttä bloggaria

  - Kiitos Elämäni miehet tästä tunnustuksesta :)

2. Jaa tunnustus kahdeksalle muulle bloggarille

  - Säännöistä poiketen jaan kuudelle ;)
Mutku Mie Haluun, Kesänlahja, Hyypiön elämää, Oma Koti Valkoinen,
Modernia Maalaisromantiikkaa, Bikken pilttuu,

3. Ilmoita heille haastavasi heidät mukaan

4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi:

* Olen saanut ensimmäisen lapseni 19 vuotiaana.
Silloisen ja nykyisen mieheni kanssa ;)

* Inhoan odottamista.
Tämä meidän rakennusprojekti on hermoja raastavaa.
Tahtoisin kaiken tapahtuvan heti, eikä hetken päästä.

* Olen kaupunkilaistyttö, mutta nyt asun ns. maalla.
En ainakaan vapaaehtoisesti muuttaisi takaisin kaupunkii, maalla on niin mukavaa.

* Olen ollut aina kiinnostunut moottoriajoneuvoista.
Kiitos tästä kuuluu Isälleni, jonka touhuissa olen ollut pienestä tytöstä asti mukana.

* Rakastan herkuista eniten suklaata.
Joka päivä on saatava ainakin yksi suklaapatukka.

* Olen ihminen jota ei saa helposti suuttumaan.
Omistan pitkän pinnan, enkä osaa oikeastaan suuttua ollenkaan, siinä pitää olla mestari ärsyttäjä, jotta räjähdän.

* Olen lapsieni myötä oppinut kierrättämisen salat.
Aina ei tarvitse olla uutta ja merkkivaatetta, käytettynäkin tekee hyviä löytöjä.

* Tahtoisin ostaa moottoripyörän.
Josko ens kesänä, tai sitten miehen pyörää lainaan (mikäli antaa, tuskin). Kortti löytyy, kiitos nuorena hankitulle kevarille.

HuiHeijaa, doih, loppuhan se ;)

Loppuun tunnustuksen mukana kulkeva kuva:


7 kommenttia:

  1. Kiitoksia! :)
    Tämä meneekin heti ajatusmyssyyn! :D
    Voih mie oon kans malttamaton. Varsinkin nyt kun on enää kaksi yötä yritysneuvonta aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Nostan suuresti hattua yrittäjille, ja etenkin yrittäjä naisille! :)Työskentelen itse kaupanalalla ja tiedän kuinka haasteellista hommat voimat olla, ja niihin ei ihan jokainen pysty. Sinun uskon onnistuvan haasteesta ;)
      Onnea matkaan, ja maltahan nyt muutama yö vielä nukkua rauhassa etteivät tummat silmänaluset haittaa menestystä! :)

      Poista
    2. Kiitos! :)
      Jotenki vihdoin on olo, että tätä mie haluun tehä! :)

      Poista
  2. Kiitokset kivasta tunnustuksesta! <3 <3 <3 Ihana yllätys näin maanatain iloksi. :)

    Kivaa päivää teidän perheelle! <3 <3

    VastaaPoista
  3. Täähän tuli niinku isänpäivän lahjaks!! Kiitos kauhiasti!! Oot ihana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Bikke Bikke, tässähän menee ihan sanattomaks ;)
      Ei kestä kiittää ja oleppa hyvä vain! :)

      Poista