sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Nimetön

Luvassa pikakuulumiset:

Hengissä ollaan, mutta kiirettä riittää.
Muutto on melkein suoritettu,
vanhalta asunnolta muutama laatikko vielä mukaan
ja siivous puuhiin.

Uudessa kodissa on nukuttu kolme yötä!
Kolme ihanaa yötä, omassa kodissa! <3
Paljon vielä laitettavaa tavaroiden suhteen,
mutta pikku hiljaa tässä lasten kanssa touhuillessa 
tavarat asettuvat paikoilleen. :)

Se olisi muutaman tunnin päästä lähtö Ikea reissulle.
Kiireen keskellä saan minäkin hieman hengittää,
sillä tien päälle pääsen yksin.
Ikealla ystäväni on vastassa ja pääsemme rauhassa shoppailemaan.
Tarkoitus olisi kotiuttaa ainakin ne aiemmin postaamani Beståt <3


Kun koti on jonkin näköisessä reilassa otan hirmu kirin,
luen rauhassa lemppari blogini rästiin jääneet postaukset
ja kirjoittelen kuulumisia täältä meidän kodista.

Nyt kuitenkin toivotan kaikille mahtavaa päivää! :)




8 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihanaa kuulla, että olette saaneet jo ihan omassa kodissa nukuttua, ja että pääset ihan rauhassa shoppailemaan.
    Oikein paljon onnea molemmista :))

    Oikein mahtavaa päivää sinullekkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. shoppailureissu meni mukavasti, ja etenkin se muutaman tunnin oma rauha teki terää kiireen keskellä :) uni on maistunut suht koht hyvin, vaikkakin oudolta vielä tuntuu täällä olla, ei jotenkin usko todeksi. Me kaikki kiitämme onnen toivotuksista :)

      Poista
  2. Onnea uuteen ihanaan kotiin <3

    VastaaPoista
  3. SO HAPPY FOR YOU!! ONNEA UUTEEN KOTIIN! Ei varmaan sanoin voi kuvailla tunnetta!!

    Oot ihana!

    ps. sorry kun en oo viel mailannut!! Muista, etten oo unohtanut <3 <3 <3 Kuvia pian sit uuesta kodista :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit kiitokset! <3 kuvia tulee kun kaikki on asettunut paikoilleen, hetki menee vielä, ellen saa vuorokauteen lisää tunteja... Mailaile ku kerkiät, säki olet pus mus :D

      Poista
  4. Onnea uuteen kotiin ja kivaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Ja hyvää vappua sinullekin! :)

      Poista